Tässä blogissa kerron kokemuksistani retkipyöräilystä Suomen upeissa kesämaisemissa. Olen Antti-enon kanssa pyöräillyt ympäri Suomea kesäisin viikon ajan jo useamman vuoden ajan. Tämän vuoden pyöräretki on yhdeksäs kerta kun huristelemme Suomen suvessa. Antilla kokemusta on useammaltakin vuodelta. Yhdessä olemme mankeloineet melkein kaikki kolkat Suomessa poislukien Lappi ja Ahvenanmaa. Kokemuksia on kertynyt monenmoisia.
Antti on suunnitellut tämän vuoden pyöräretkeä talven pitkinä ja pimeinä päivinä. Olemme liikkeellä tavallisilla retkipyörillä ja mahdollisimman kevyellä varustuksella. Antti on suunnitellut reitin ja varannut majoitukset etukäteen sopivien päivämatkojen mukaan.
Ajatuksenani oli kirjoitella päivittäin kuulumisia retkemme sujumisesta sekä majoituspaikkojen ja saunojen soveltuvuudesta pyöräretkeilyyn. Tähyilemme matkan varrella reittimme varrelle osuvat mielenkiintoiset kohteet. Olemme erikoistuneet kyläpahasten, kirkonkylien, kaupunkien keskustojen sekä kirkkorakennusten ja kirkkomaiden tutkiskeluun. Kaiken tämän ohella isossa roolissa on myös tienvarsihortonomeilu.
Pyöräni, vanhan luotettavan Feltin, hain tänään huollosta Chebicistä Järvenpäästä. Samantien laitoin sen Matkahuollon kuljetettavaksi Raaheen, josta retkemme alkaa. Vielä vähän hankitaan tavaroita ja pikkuhiljaa pakkaillaan. Pyörälaukkuni olivat homehtuneet talven aikana. Raikas suvituuli iroittanee homeen.
Tässäpä Antin selvitys pyöräretkestä 2016:
"Heissulivei!
Täällä se eno on värkännyt viikkokausia pyöräretken eteen, vaan nyt on
esitellä valmis suunnitelma. Oli vähän työläs urakka, kun pohjalaiset
tuntuvat olevan kovin kituliaita tarjoamaan tilojaan urheille
pyöräretkeläisille, minkä takia reittiä piti vekslata ees ja taas.
Retken
ajankohta on siis ma 11.7.- ma 18.7. Kilometrejä kertyy tällä kertaa
vähän reilummin eli kartalta mitattuna 745. Petrausta viime kesään siten
n. 150 kilsaa. Toivottavasti akillesjänteet sinkuvat, täytyy treenailla
niitä ennen lähtöä. Kustannukset majoituksista ovat yhteensä 295 euroa.
johon sisältyy majoituksen lisäksi liinavaatteet, aamiainen ja sauna
(yhdessä majapaikassa ei saunaa). Hinnat vaihtelevat 34,50-47,50
välillä/naama/yö.Ajoreitti majoituksineen tässä:
Etappi 1
Etappi 2
Etappi 3
Etappi 4
Etappi 5
Etappi 6
Etappi 7
Etappi 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti